Metsästäjät - Jussi Adler-Olsen

Olin lukenut Q-sarjan ensimmäisen osan edellisenä kesänä ja sormet syyhyten pakkasin tämän kirjan mukaan Kreikan lomalle. Odotin lukunautintoa, enkä odottanut turhaan.

Suomeksi kirjan tanskankielinen nimi Fasandræberne on Fasaaninmetsästäjät. Kantta tuijottaessani jäin heti miettimään, miksi suomennoksesta oli jätetty fasaani-sana pois, syy selvisikin milti heti kirjan ensimmäisellä sivulla. Kirjassa ei todellakaan metsästetä fasaaneja. Kirjassa metsästetään ihmisiä.

Ensimmäisen osan tavoin päähenkilönä on rikoskomisario Carl Mørck, joka johtaa ratkaisemattomien rikosten osastoa poliisilaitoksen kellarissa. Uutena henkilönä mukaan tulee sihteeri Rose, joka oli herkullisesti kirjoituttu hahmo. Pystyin kuvittelemaan hänet aivan selvästi.

Selvitettäväksi osasto saa kaksikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneen murhan kesämökillä, jossa kaksi teini-ikäistä sisarusta oli tapettu. Murhat tunnustanut mies istuu vankilassa, mutta on rikastunut melkoisesti vankilassa olonsa aikana. Murhiin oli epäilty sotkeutuneen nuorten porukan, jonka jäsenet olivat kaikki Tanskan rikkaitten perheiden jälkeläisiä. Samaan aikaan oli tapahtunut julmia pahoinpitelyitä ja murhia. Olivatko nämä samat nuoret myös niiden takana? Nykyään kaikki ryhmän jäsenet ovat huomattavan varakkaita ja korkeissa asemissa, paitsi joukon ainoa nainen, joka asuu kadulla.

Metsästäjät kertoo julmista ja vastenmielisistä ihmisistä. Luin ensimmäistä kertaa kirjan, jonka teemana oli ihmisiä metsästävät ihmiset. Teema tuntui kaikessa kauheudessaan virkistävältä. Jengin jäseniä on onnistuneesti kuvattu psykopaatteina vailla empatiaa toisia kohtaan. Vahvin ja vaikuttavin henkilökuvaus on tehty naisjäsenestä Kimmiestä.

Kirjassa näkökulma siirtyy välillä poliisin ja välillä epäiltyjen puolelle. Näin lukija on aina askeleen poliisia edellä ja tietää tavallaan enemmän. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja laadukas dekkari, minkä lukeminen kesti juuri Kreikan loman ajan; aloitin lentokoneessa ja sain kirjan loppuun paluulennolla.

Ebola - Helsinki - Taavi Soininvaara

Kirjailijan ensimmäisessä dekkarissa taistellaan Ebolaa vastaan.

Nuori tutkija löytää vastalääkkeen Ebolaan ja joutuu sen vuoksi myös rikollisten maalitauluksi. Vastalääke olisi mainio kiristyksen välinen kansainväliselle rikollisuudelle. Tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja myös ulkomaille. Vauhtia riittää ja takaa-ajoja. Ruumiitakin tulee ja rapatessa roiskuu.

Tykkäsin aiheesta, sillä se ei oli liian paljon käytetty. Kirja oli muuten tavanomainen dekkari, noudattelee perinteistä kaavaa. Paikoin tulee Remes mieleen, vaikka juoni ja kerronta olikin suoraviivaisempaa. Lomalukemiseksi kirja sopii vallan mainiosti.

Kuka olen? - Pete Townshend

Kirjaan tarttuessa olin täynnä suuria odotuksia. The Whon musiikki oli ollut aktiivisoitossa kodissamme jo useamman kuukauden. Olin myös katsonut bändin live-esiintymisiä ja syttynyt bändin lavaenergialle. Keith Moon huvitti minua suunnattomasti tempuillaan ja ilmeillään sekä Roger Daltreyn ääni tuntui selkärangassa saakka. Tahdoin tietää lisää ja tästä kirjasta luulin sitä saavani.

Mutta. Sattuipa oikea kivireki eteen. Tarinaa olisi voinut karsia aika paljon. Alkuosa on aika surullinen johtuen Townshendin lapsuuden kokemuksista, jotka ovat kaikin puolin järkyttävät. Parasta oli The Whon alkuaikojen ja 1960-luvun alun kuvaus. Se on ollut aina suosikki ajanjaksoni.

Kerronta pomppi jonkun verran. Tekstissä tuli vastaan paljon outoja nimiä, joista en enää tiennyt keitä he olivat. Turhauduin jonkin verran kirjaa lukiessa. Kokonaiskuva jäi epäselväksi ja loppujen loupksi itse bändistä jäi käteen vähän tietoja. En tiedä jäikö itse kirjan päähenkilöstä sen enempää. Odotin enemmän musiikinhistoriaa, mutta se jäi vain sivujuonteeksi. Lahjakkaan muusikon elämänkerrasta ehkäpä olettaa juuri tätä kulmaa enemmänkin, mutta olin väärässä.

Kirja vaikuttaa Townshendin itsepohdiskelulta ja terapoinnilta. Siitä näkökulmasta kirja onkin varsin mukaan menevä. Omaan reaktiooni vaikutti varmasti se, ettei kirja vastannut sen hetkiseen tiedon tarpeeseeni.