Valitsin tämän matkalukemiseksi mukaan Rooman viikonlopulle. Ajattelin, että se olisi helppolukuinen ja mukavaa vaihtelua, sillä kyseessä on novellikokoelma. Kirjan päähenkilönä on iki-ihana Hercule Poirot. Kirjassa on 12 pientä tarinaa, jotka vastaavat antiikin Herakleen urotöitä. Ne ovat Herculeen viimeiset selvitettävät tapaukset.
Olen lukenut jostain, että Christien piti tätä yhtenä parhaista teoksistaan. Ne ovat mukavan napakoita pikku tarinoita, mutta toisaalta jäävät ainakin minun makuuni vähän köykäisiksi. Tarinoissa on jonkinlainen liittymispinta alkuperiäisiin tarinoihin, jotka ovat seuraavat:
1. Nemean jalopeura
2. Lernan lohikäärme
3. Keryneian hirvi
4. Erymanthoksen metsäkarju
5. Augeiaan tallit
6. Stymfaloksen linnut
7. Kreetan härkä
8. Diomedeen hevoset
9. Hippolyten vyö
10. Geryonin lauma
11. Hesperidien omenat
12. Kerberoksen kiinniotto
Tarinoissa käsiteltävät rikokset ovat petoksia ja varkauksia ja tietysti murhia. Lyhyyden vuoksi on tarinaa kuljetettava nopeasti, joten tyypillinen Chritiemäinen jännitys ei pääse kohoamaan. Murha on kuitenkin ainoa rikos, jonka ympärille saa kehityltä mukaansa tempaavan tarinan. Muut rikokset eivät saa tuulta alleen.
Kuitenkin, ei mielestäni parasta Christietä, mutta mukavaa vaihtelua dekkarikenttään. Juuri matkalukemiseksi hyvä valinta.
Päivitetty: 31.1.2022
Antony Beevor on niitä kirjailijoita, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ensimmäisillä kirjoillaan. Niinpä kaikki hänen kirjansa yleensä päätyvät lukulistalle. Beevorin kirjojen aiheet kutittelevat mielenkiinnon nystyröitä. Hän onkin kirjoittanut jo useasta eurooppalaisesta kaupungista toisen maailmansodan aikana. Ne ovat olleet hienoja lukuelämyksiä, joten tämänkin kirjan aihe lupasi hyvää.
Sen verran olen lukenut muutenkin Beevorin tuotantoa, että olen oppinut, että parhaimmillaan kirjat ovat todella viihdyttäviä ja ahmittavia. Toisaalta kirjat saatavat olla puuduttavia, sillä niissä on yleensä paljon yksityiskohtia. Niiden käytössä on oltava todella tarkkana. Runsaina annoksina ne voivat kääntyä kirjailijaa vastaan, paljon riippuu myös yksityiskohtien luonteesta; ovatko ne esimerkiksi henkilöiden nimiä, jotka jäävät lukijalle vieraiksi. Tässä kirjassa on kumpaakin sävyä.
Kirja alkaa kesästä 1940, jolloin marsalkka Philippe Pétain ja kenraali Charles de Gaulle tekivät suunnitelmia Ranskan pelastamiseksi Saksan uhalta. Tarina lähtee hitaasti liikkeelle. Lukea sai pitkälti yli sata sivua ennen kuin kirja kävi niin viihdyttäväksi kuin Beevorin kirjat parhaillaan ovat. Pariisin kultuurielämä ja henkinen tila heti sodan jälkeen ovat teemoja, joista en tiennyt mitään. Beevor ja Cooper saavat aiheesta paljon humooriakin irti.
Myös muodista ja kommunismista puhutaan.
Tähän kohdistui suuret odotukset, ei pelkästään minun kohdalta,vaan aivan yleisestikin. Puhdistus oli sen verran kova juttu, että sen seuraajaan kohdistuu luonnollisesti suuri mielenkiinto. Kirja on jatkoa Viron historiasta kertovalle sarjalle.
Kirja taphtumat sijoittuvat ajallisesti 1930-luvun lopulta 1960-luvun alkuun. Viron neuvostotasavallan aika kuin myös saksalaismiehityksen ajat tarjoavat kyllä herkulliset kulissit tarinankerronnalle. Karkotukset, keskitysleirit, teloitukset jne
Kirjan päähenkilönä ovat kaksi miestä, jotka ovat serkuksia, mutta toistensa täydellisiä vastakohtia. Edgar Parts on lipevä takinkääntäjä, valtaa pitäviä hännystelevä omanedun tavoittelija. 1960-luvulla hän tekee töitä Neuvostovallalle ja päätyy lopulta pettämään myös omat sukulaisensa. Hän väärentää asiankirjoja, joka todistavat hänen serkkunsa Rolandin massamurhaajaksi. Roland on taistellut Viron itsenäisyyden puolesta ja kuuluu metsäveljiin. Hän koettaa saada myös maanmiehiään pakoon Neuvosto-Virosta. Hän on kunnollinen ja isänmaallinen mies.
Kirjan pääteemaksi nousee ihmisten tekemät valinnat olosuhteissa, jolloin tarjolla ei ole muita kuin huonoja vaihtoehtoja. Naiskuvaa edustaa Edgarin vaimo Juudit, joka rakastuu saksalaiseen upseeriin etsiessään täydellistä rakkautta, mutta joutuu suhteessaan kärsimään moraalisista ongelmista.
Sofi Oksanen on kehittänyt kammottavan tarina. Kirja kiteytää miehityksen aikaisen tosiasian: valheesta tuli silloin välttämättömyys. Tässä on myös hyvän dekkarin ainekset! Oksasen kirjoissa kiehtoo juuri se, että ne on historiankirjoitusta ja trilleriä yhtä aikaa. Toisaalta lukeminen saattaa olla aika haastavaa, jos ei tunne hyvin Viron lähihistoriaa. Tauustatieto ehdottomasti syventää lukukokemusta ja onneksi sitä minulta löytyy. Tapahtumat avautuvat aivan eri tavalla ja ajallisestikin kirjaa on helpompi seurata, koska tapahtumat liikkuvat ajallisesti edestakaisin.
Tämän tekisi mieli itseasiassa lukea uudemman kerran.
