Kaivos - Antti Tuomainen

Olin lukenut ainoastaan yhden Antti Tuomaisen kirjan aiemmin. Jotenkin se oli jäänyt hyllyyn, eikä se synnyttänyt mitään suurta kiinnostusta kirjailijan muita teoksia kohtaan. Tämäkin oli siis seissyt hyllyssä jonkin tovin. Ennakkotunteeni osui oikeaan.

Harvoin tulee eteen kirjaa, joka ei oikein kolahda millään tasolla. En tiedä, johtuiko se kirjan teemasta, joka ei ollut kovin kiinnostava. Teemana on ympäristörikokset ja kaivosteollisuus. Kirjan ilmiselvä esikuva on Talvivaaran kaivos, nykyinen Terrafame. Tapahtumien keskiössä on Suomalahden kaivos, jonka toimintaan liittyy jotain hämärää.

Pienen lehden toimittaja Janne Vuori lähtee Pohjois-Suomeen tekemään juttua, muttei kukaan paikallinen ei tahto puhua hänelle ongelmista ja muustakaan kaivokseen liittyen. Juttu tuntuu kuivuvan kasaan. Kaivosyhtiön johtokunnan jäsenet kuolevat kuitenkin yksi toisensa jälkeen. Myös Jannen edesmenneen kollegan Lehtisen kadonneet muistivihkot ihmetyttävät.

Juttu on kirjoitettu minä-muodossa, kertojana toimittaja Janne. Se tuo tekstiin mukavaa rytmiä. Toinen merkittävä henkilö kirjassa on Jannen isä Emil, joka palaa yllätten poikansa elämään oltuaan vuosikymmeniä poissa. Se onkin kirjan toinen teema; lasten ja vanhempien väliset suhteet. Myös Jannen omassa perheessä on haasteensa, joita intohimoinen suhtautuminen toimittajan työhön ei helpota.

Kirja oli enemmänkin normaali romaani, kuin dekkari. Ainoastaan parissa kohdassa oli slekeitä dekkarin piirteitä ja nekin jäivät lyhyeiksi. Kirja oli nopea lukea, mutta jotenkin en saanut siihen otetta. . Loppuratkaisukaan ei ollut kovin yllättävä.

Tapaus 64 - Jussi Adler-Olsen

Jussi Adler-Olsenin kirjoihin tarttuminen on aina erityistapaus. Ehkäpä siksi, että yleensä olen silloin aina matkalla Tanskassa. Ainoa oikea matkalukeminen Tanskassa on loistava tanskalainen dekkari.

Tämä on vasta sarjan neljäs osa, jonka luin. Kaikki ovat olleet todella hyviä, ja mikä parasta, kaikissa on ollut hyvin erilainen juoni. Kaikki omassa lajissaan karmivia, eikä aiemmin dekkareissa käytettyjä.

Pidän paljon kirjoista, joissa liikutaan eri aikakausilla. Tässä kirjassa niitä on jopa kolme. Tapahtumien taustat juontavat 1940-60-luvuille, itse rikos tapahtuu vuonna 1987 ja rikoksen tutkinta nykyajassa. Kutkuttavaa! Tykkään!

Rakenne pysyy hyvin kasassa ja aikakausilla liikutaan juuri sopivassa rytmissä. Jännitys säilyy yllä koko ajan. Kuten aiemmissakin osissa Osasto Q tutkii vanhoja rikoksia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Nyt he tutkivat katoamistapausta vuodelta 1987. Asiaan liittyy Sprogøn saari, johon on aikoinaan lähetetty "hoitoon" vähälahjaisia naisia.

Kirjan teemana on äärioikeistolaisuus ja rotuoppi. Henkilöhahmot on taustoitettu huolellisesti, kukaan ei heistä jää irralliseksi ja pinnalliseksi. Siinä on myös syy miksi juoni on karmiva ja henkilöiden kohtalot koskettaa. Adler-Olsen nostaa esiin historiasta huomiota, joita lukijana jää ihmettelemään. Onko Tanskassa tosiaan tapahtunut tämmöistä oikeasti?

Jos jotain negatiivista tahtoo kirjasta löytää, niin ehkä hieman liikaa käydään läpi poliisien henkilökohtaista elämää. Varsinkin sihteeri Rosen edesottamukset jäivät ilman varsinaista linkkiä itse juoneen. Kyse on varmaankin suuremmasta juonikuviosta, joka jatkuu Osasto Q:n seuraavissa osissa. Ne aion ehdottomasti lukea, tuli matkoja Tanskaan tai ei.

Lanka palaa - Tuomas Lius

Whoop whoop! Riensin heti ostamaan, kun kuulin uuden Noussair & Pippurinen -trillerin ilmestyneen. Liuksen kirjat ovat aivan parasta kesälomalukemista. Tuskin maltoin odottaa päästä nauttimaan hersyvästä tekstistä ja jännityksestä.

Lanka palaa on sarjan neljäs osa, joka jatkaa siitä mihin Härkäjuoksu päättyi. Väli tuntui aika pitkältä, vaikkakin Liukselta on ilmestynyt väliin pari muuta teosta. Ote on säilynyt, ja jos vain mahdollista, niin vauhti vain kiihtyy.

Tapahtumisen keskiössä on myyttinen meripihkasta valmistuttu huone, joka oli kadonnut toisen maailmansodan aikana. Tätä aaretta oli etsitty useaan otteeseen sodan jälkeen, mutta etsijöille on poikkeuksetta käynyt huonosti. Nyt Noussair ja Pippurinen sotkeutuvat keskelle salaliittoa, jonka tavoitteena on löytää meripihkahuone ja palauttaa se takaisin Venäjälle.

Heti ensi lehdiltä alkaen kirja tempaa mukaansa ja saa nauramaan ääneen. Olin kaivannut niin paljon Marko Pippurista! Pippuriselle on kirjoitettu uusi puoli, mitä ei aiemmissa kirjoissa ollutkaan. Hänestä on tullut pehmo! Pippurisen herkkä puoli tulee vahvasti esiin uuden tyttöystävän myötä. Tyttöystävä sekä vanha nuoruudenkaveri Nuorvala nousevat isoihin rooleihin tarinassa.

Liuksen huumori on todella oivaltavaa ja osuu täysin omaan ikäluokkaani. Teksti on täynnä viittauksia 1980-luvulle, aikaan jolloin Pippurinenkin on ollut nuori. Niihin on helppo samaistua ja asiat on tuttuja. Luulen, että nuoremmille sukupolville teksti ei aina avaudu. Ensimmäisen kerran tuli sellainen tunne, että Lius yrittää paikoin olla liiankin nokkela, muutama kielikuva menee "yli", ne eivät olleet enää hauskoja ja tuntuivat väkisin väännetyiltä. Se on tämän kirjan ainoa minimaalinen miinus.

Aivan kuin Remeksenkin kirjat, on Liuksen teokset on helposti kuviteltavissa elokuviksi. Väkisinkin miettii kuka näyttelijä sopisi näyttelemään Pippurista. Itseasiassa Lius antaa kirjassa siihen itsekin vihjeen, mikä onkin tosi herkullinen.