Taustatietojen mukaan Elinkautinen on jatkoa teokselle Nobelin testamentti, jota en ollut lukenut. Kirja toimii kuitenkin itsenäisenä tarinana. Kertomus alkaa, kun tunnettu poliisi löytyy murhattuna ja murhasta syytetään hänen vaimoaan, joka on myös poliisi. Perheen nelivuotias poika on kadonnut myös ja myös hänen kohdallaan epäillään henkirikosta.
Päähenkilönä on edellisistä kirjoita tuttu toimittaja Annika Bengtzon. Päähenkilö ei ole naispuolinen vastinen tyypillisille dekkareiden miespäähenkilöille; henkilökohtainen elämä on hajallaan, kariutunut avioliitto, eikä vuoden vanhemman palkintoa ole lähivuosina luvassa. Kirjan alussa Annika on menettänyt kotinsa tulipalossa, kun hän saa tutkittavakseen tämän murhatapauksen.
Luin jostain, että Marklund on itse taustaltaan toimittaja, niinpä hän kuvaa hyvin realistisesti ja kaunistelematta iltapäivälehden toimitusta. Lehden työskentelytavat tiukkoine aikatauluineen ja lööppien häikäilemättömine hankkimisineen kuvataan varmasti niin kuin ne lehdissä ovat, ainakin tämmöisen kuvan lukija saa.
Annika tuntee murhasta syytetyn naisen ennestään, eikä usko tämän olevan syylinen. Kun poliisinainen oikeudessa tuomitaan elinkautiseen, ryhtyy Annika selvittämään tapausta tarkemmin. Hän toimii aina epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Kirja oli aivan mukiinmenevä ja siitä on tehty näköjään elokuvakin. Se kiinnostaisi nähdä. En ole hurmaantunut Marklundin kirjoitustyyliin, välillä se on mielestäni kuivahkoa, mutta kesädekkarin tämäkin toimii.
