Robert Plant: elämä - Paul Rees

Kultainen jumala! Tai kreikkalainen jumala, kuten itse olen Robert Plantia kuvaillut. Mikä ääni, mikä mies! Näissä tunnelmissa tartuin kirjaan, jossa kerrottiin yhden idolini elämästä.

Aiemmin olin lukenut ainoastaan Led Zeppeliinistä kertovan Jumalten Vasara teoksen, joka jätti vähän tyhjän olon. Sen suhteen olin siis nälkäinen kirjasta saatavan tiedon suhteen. Innostusta lannisti hieman se, ettei Plant ollut itse suostunut kirjailijan haastatteluihin eli elämäkerta ei ollut virallinen. Toisaalta hän ei ollut yrittänyt estää lähipiirin haastatteluja. Niitä olikin tehty melkoisesti, joten kirja oli hyvä epäviralliseksi elämäkerraksi. Yleensä itse kohteen ympäriltä luotaavat kuvakset ovat olleet pettymyksiä, myös musiikkihistoriallisesti.

Kirja etenei kronologisesti. Eniten nautin lukea kirjan alkuosaa 1960-luvun tapatumista. Oikein kihisin innosta päästessäni iltaisin uppoamaan svengaavan Lontoon kuvioihin. Sitkeydestä ei Plantia voi moittia, kova oli nuorella miehellä hinku laulajaksi. Kuljin Robertin mukana clubeilla ja eri artistien keikoilla. Musiikki ja erityisesti blues vei miehen mennessään ja tavattuaan Jimmy Pagen, loppu onkin sitten historiaa.

Kirjassa käydään läpi lyhyesti kaikki Led Zeppelinin levytykset. Kuuntelin ne kaikki läpi samalla kuin luin niiden säveltämis- ja nauhoitusvaiheita. Se oli hauskaa; teksti sai syvemmän ulottuvuuden musiikista. Ilman musiikin kuuntelua kirja olisi jäänyt köykäisemmäksi, ainakin luulen niin. Led Zeppelinin osuus kulkee aika ripeästi ja loppupään levyt jäävät hyvin vähille maininnoille. Kirjassa tuodaan esiin myös yhtyeen raju keikkaelämä; hotellien hävitykset, viina, huumeet ja naiset. Onneksi asia sivutetaan hyvin nopeasti, sillä niissä ei ole ainakaan minulle mitään kiinnostavaa.

Yksityisestä puolesta perheen isänä kerrotaan pintapuolisesti. Perhe-elämästä jäi mieleen ajan viettäminen maatilalla, joka toimi Plantin pakopaikkaina. Pojan yllättävä kuolema sivutettaan kirjassa yllättävän köykäisesti, vaikka sillä näyttäisi olevan Plantin elämän jatkokuvioihin todella suuri merkitys. Olisi myös ollut mukavaa tietää, mitä Plantin lapsista on aikuisena tullut.

Jatkoin levyjen kuuntelua kirjan edetessä Plantin soolouraan. Osa levyistä olivat tuntemattomia, muutamat löytyivät myös omasta levykokoelmasta. Hauska muisto heti 1980-luvun alusta on hittimittarin eräs jakso, jonka nauhoitin c-kasetille suoraan tv:sta. Siinä oli mukana The Honeydrippersien Sea of Love, 1950-luvun tyylisen siirappisen slovarin, jota sitten ahkerasti kuuntelin kasetilta. Vasta vuosien päästä tajusin, että kyseisen bändin laulaja oli Robert Plant ja kitarassa vilahtivat Jimmy Page ja Jeff Beck. :D Paras löytö soololevytyksistä oli Alison Kraussin levytetty Raising Sand, joka oli voittanut Grammynkin. Minulle täysin uutta musaa ja tykkäsin kovasti levyn tunnelmasta. Kuuntelin levyä aamuisin, kun luin kirjaa ja join kahvia. Nämä nautinnolliset aamut kruunasivat tämän lukukokemuksen.