Juice Leskinen, risainen elämä - Antti Heikkilä

Paras henkilökuva Juicesta, joka on tehty. En ainakaan ole lukenut parempaa.

Juice on sankarini. Juicen tekstit ovat osa lapsuuttani, nuoruuttani ja nyt aikuisuutani. Kuuntelen usein Juicen musaa ja luen hänen runojaan. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että meissä virtaa sama heimoveri. Sanat koskettavat syvältä ja piirtävät kuvia sieluun saakka. Olen vakuuttunut, että Juice on viljellyt teksteihinsä piiloviestejä käyttämällä tiettyjä sanoja tietyissä asiayhteyksissä. Ihan herjuuttaan. Savon murteessa niiden merkitys muuttuu ja sanat avautuvat uudessa valossa ainoastaan puhtaan savon murteen alueella kasvaneelle ja sen sävyjä ymmärtävälle. Uskon löytäväni näitä viestejä aina silloin tällöin, ja se tuo aina lämpimän olon. Me ymmärrämme toisiamme. Minä ja Juice.

Kirja etenee kronologisesti. Lapsuuteen ja nuoruuteen käytetään reilusti sivuja, mikä olikin itseäni kiinnostava asia. Aiheesta ei pahemmin ole näin perustellut päässyt lukemaan. Juankoskellahan rakennetiin pohja kaikelle myöhemmälle, joten kyllähän se paikkansa ansaitsee. Myös osa hienoimmista teksteistä oli syntynyt jo Juankoskella, vaikka ne julkaistiin vasta vuosia myöhemmin. Oli kiinnostavaa lukea nuoresta Jussista, joka teinivuosien myllerryksessä koetti selvitä pienellä savolaisella tehdaspaikkakunnalla.

Heikkilän teksti perustuu pitkälti perheenjäsenten ja ystävien muistelujen varaan. Niitä olikin tehty melkoinen määrä. Leipätekstin sekaan on ripoteltu suoria lainauksia Juicen tunteneilta henkilöiltä. Kirjaa varten Heikkilä on käynyt läpi myös suuren joukon erilaista arkistomateriaalia.

Juicea kuvataan monipuolisesti ja uskoisin että melko rehellisesti. Vaikeaa arvioida, kun ei taitelija itse ole enää tekstiä kommentoimassa. Tekstissä piirtyy kuva toisinaan hankalasta ihmisestä, joka oli kuitenkin hyvin herkkä ja josta oli helppo pitää. Ilokseni huomasin, että minulla ja Juicella on suomen kielen lisäksi muitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Olemme kumpikin olleet kiinnostuneet maantiedosta, suomalaisista paikkakunnista ja niiden historiasta. Kirjassa kerrotaan, kuinka Juice keikkabussissa levitti Suomen kartan ja suunnitteli reitin seuraavalle keikkapaikkakunnalle. Matkalla tuli olla aina jotain kiinnostavaa. Toinen mieltä lämmittävä asia oli Juicen rakkaus Järvi-Suomeen. Hän veneili mielellään Saimaalla kesäisin, varsinkin viimeisinä vuosinaan. Uskon, että hän koki saman kuin minäkin järven rannalla istuessa ja veden pintaa katsellessa.

Huomion arvoista on se, että kirja nostaa esiin Juicesta vakavamman puolen. Se on ehkäpä vahvempi kuin hänen humoristinen puolensa, joka useinmiten näkyi mediassa. Tunsin suurta iloa kirjaa lukiessa ja nautin Juicen neroudesta. Sisälläni asuva pieni anarkisti arvostaa kapinaa joka tehdään sanan säilää heiluttamalla. Aina ei nyrkin tarvitse puhua, sanatkin riittävät. Mahtavaa! Lukukokemus oli paikoin, erityisesti loppua kohden, surullinenkin. Kun elämän laittaa risaiseksi saa risaisen elämän.