Pohjolan leijona - Mirkka Lappalainen

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat korkealla, sillä olihan kirja tieto-finlandian voittaja!

En ollut aiemmin lukenut yhtään Mirkka Lappalaisen kirjaa, vaikka olin kuullut hänestä paljon hyvää. Kiinnostusta häneen kirjojaan kohtaan olin tuntenut jo usean vuoden ajan. Kirjan aihekin oli mitä kiinnostavin. Kustaa II Aadolf on yksi suosikkikuninkaistani. Voiko ihmisellä olla suosikkikuningas? Myös hänen "oikea kätensä" Axel Oxenstierna on mielestäni aina ollut kiehtova hahmo Ruotsin historiassa. Ajattelin joskus nuorena historian opiskelijana, että jos minulla on joskus poika, hänen nimensä olisi Axel. Hih!

Tästä parivaljakosta on kirjoitettu vähän suomeksi. Nyt vihdoin oli luvassa laadukasta luettavaa!

Kirjan käynnistää murhakertomus, mikä onkin oivallinen aloitus näin dakkareiden ystävälle. Varsin pian käy selväksi, että myös aikalaiset pitivät Kustaa II Aadolfista. Hän oli ihailtu hallitsija, joka vieraili useasti myös Suomessa. Kirja kertookin paljon Suomesta 1600-luvun alussa, jolloin laitettiin toimeen paljon hallinnoillisia uudistuksia. Suomen alue liitettiin tiivimmin osaksi Ruotsia, mutta suomalaiset eivät tuntuneet panevan asiaa pahakseen. Lappalainen tekee melkoisen työn kiillottaessaan Ruotsin vallan ajan kuvaa, joka yleensä kuvataan Suomelle hyvin negatiivisena aikana.

Kirjan tarina kulkee paljon Kustaa II Aadolfia edeltäneessä ajassa. Kuva itse päähenkilöstä jää mielestäni ohueksi. Odotin syvempää ja enemmän. Teksti oli sujuvaa ja mukavaa lukea. Välillä Lappalainen heittäytyy humoristiseksikin, toisaalta myös Kustaa itse antaa hyvän panoksensa teoksen viihdyttävyyteen. Tiedon jano suurta soturikuningasta kohtaan jäi edelleen.