Elvis Presley legendan elämä 1935-1977 -Ray Connolly
- Heli Mäki
- 3.1.2018
- 3 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 31.1.2022

Nämä ovat hankalia paloja minulle. Elvis on minulle pyhä asia ja olen todella kriittinen kaikkea kohtaan mitä hänestä kirjoitetaan. Kirjoja Elviksestä on paljon. Valitettavan harvoin olen ollut lukemaani tyytyväinen. Yleensä kirjoissa sorrutaan repostelemaan mitä kummallisemmilla asioilla ja ihminen sekä musiikki jäävät niiden taakse.
Ja minä jään äkäiseksi. Lontoolainen toimittaja Ray Connolly on itsekin fani, joka on päässyt haastattelemaan Elvistä. Kirjailijan tausta antaa siis hyvät lähtökohdat. Kronologisesti etenevä elämäkerta on perinteinen tapa käydä läpi tämä hyvin poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen elämänkaari. Varsinkin Elviksen varhaiset vaiheet kiinnostavat, koska ne jäävät usein vähemmälle huomiolle. Ainoa poikkeus tässä on Peter Guralnickin Viimeinen juna Memphisiin, joka on mielestäni paras Elviksestä kertova elämäkerta - edelleen.
Hyvin varhaisessa vaiheessa huomasin, etten pidä kirjan sävystä. Itse asiassa kirjan teksti oli varsin sujuvaa, mutta se sisälsi silloin tällöin aavistuksen ikävää piikittelyä. Asioita tempaudutaan katselemaan hetkeksi lintuperspektiivistä, mikä ei ole keskushenkilön tarinan kannalta reilua. Siinä on jälkiviisastelun makua. Se tuntui ilkeältä, ikäänkuin tönäisyltä kyynärpäällä. En tarkoita sitä, että elämäkerran kirjoittajan tulisi olla Elvis-fani vailla varauksia ja nostaa kirjansa kohde jalustalle. Ei tietenkään. Minua nämä huomautukset, niin hienovaraisia ja tekstin reunamille asetettuja kuin olivatkin, häiritsivät paljon. Jos ne olisi osannut jättänyt omaan arvoonsa, niin tarina olisi ollut varsin mukavaa luettavaa. Minä kun en osaa ja tässä asiassa en edes halua.
Eversti Parker nousee tämän tarina pahikseksi koko komeudessaan. Connolly ei säästele sivuja kertoessaan kuinka Elviksen manageri pumppasi suojattinsa loppuun niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ensin koko 1960-luvun mitään sanomattomilla elokuvarooleilla sekä levytyksillä ja sitten jatkuvilla toisiaan toistavilla konserttikiertueilla. Lukiessani mietin vain, että tätäkö se on: Elviksen perintö, legendan elämä? Jokainen levyttämätön laulu, toteutumaton ulkomaankiertue, menetetty vakava elokuvarooli?
Kirjassa korostetaan paljon, kuinka Elvis inhosi useimpia levyttämiään lauluja. Näin olikin. Eversti tahtoi Elviksen levyttävän ainoastaan heidän oman tuotantoyhtiönsä kautta tulevat kappaleet, jotka eivät olleet usein kovin laadukkaita. Näin kuitenkin kaikki tuotto tuli heille itselleen. Elviksen live-esiintymisistä huomaa myös selvästi sen, milloin esitettävä kappale ei ole hänelle mieluisa. Väliä ei ole sillä onko biisi ollut hitti vai ei, epämieluisat juostaan läpi hyvin huolimattomastikin laulaen. Mutta suosikkibiisit ovat sitten päinvastoin mitä mahtavinta kuultavaa livenä. Ne vangitsevat katsomaan ja kuuntelemaan. Hetket ovat maagisia; on vain kuningas ja ääni. Ainakaan minä en näe muuta.
Harvoin, jos koskaan, nämä kaksi puolta Elviksen urasta kuvataan tasapainoisesti tai oikeassa suhteessa. Useimmiten enemmän huomiota saavat epäonnistumiset, lääkkeet, kertyneet liikakilot yms. Ne tuskin kuitenkaan ovat niitä asioita, miksi Elvistä rakastetaan edelleen. Miksi ei kerrota enempää musiikista? Hienoista konserttikokonaisuuksista, siitä kuinka ne rakennettiin ja kuinka upeat ikoniset esiintymisasut suunniteltiin ja toteutettiin? Kuinka settilistat valittiin ja kuinka Elviksen bändin jäsenet kaiken kokivat. Haluan lukea enemmän asioista, jotka loivat legendan. Heikkoudet toki tekevät hänestä ihmisen, mutta keltaisen lehdistön tasoinen asioiden esittely ei ainakaan minua kiinnosta. Mutta niinkuin alussa sanoin, en ole tässä asiassa millään muotoa objektiivinen.
Elämäkerta on populaarikulttuurin ystävälle hyvä katsaus yhden maailman parhaimman artistin uraan. Kyllähän tämä sopii myös hyvin Elvis-faneille. Heille tarina on varmasti tuttu, eikä Connolly tarjoa paljoakaan uutta informaatiota verrattuna edellisiin elämäkertoihin. Kirjassa uutta antia ovat lähinnä erilaiset painotukset asioihin, jotka lienevät osaltaan aivan osuvia. Hyvänä kertauksena kirja toimii siis loistavasti.
JK- Minua riepoo Elviksen elokuvien jatkuva parjaaminen. Tästäkin kirjassa ne saavat koko laidallisen. Kyllä, huonojahan ne on, mutta toisenlainen näkökulma olisi niiden käsittelyyn virkistävää. Itse olen löytänyt Elviksen juuri näiden elokuvien kautta ja panen pääni pantiksi, että niin on moni moni muukin. Kotiini hankittiin videot vuonna 1985. Paikallisen ruokakaupan yhteydessä oli pieni nurkkaus, josta sai vuokrata elokuvia hintaan 10 markkaa / viikonloppu. Sieltä löytyivät kaikki Elviksen leffat. Kinusin isääni vuokraamaan niitä kerran jos toisenkin. Ensimmäiset kaksi viikonlopuksi vuokrattu elokuvaa olivat Jailhouse rock and King Creole. HELLO! 11-vuotiaan tytön sydän suli totaalisesti. Tätä piti saada lisää! Onneksi leffoja riitti, sillä nälkäni oli loputon. Viikonlopun aikana ehdin katsoa saman leffan useampaan kertaan. Speedwayn muistan katsoneeni 12 kertaa! Mistä muualta olisi päässyt näkemään Elvistä vuonna 1985 11-vuotiaana pienessä savolaisessa kaupungissa? Kysynpä vaan. Onneksi oli elokuvia ja onneksi niitä oli paljon.