Viipuri 1918 - Teemu Keskisarja

Yllätys! Olipa kertakaikkisen hienosti kirjoitettu kirja! Olen niin kateellinen.

Teemu Keskisarja kirjoittaa historiaa kuin kaunokirjallisuutta. Finlandia-palkintoehdokkuus oli ehdottomasti ansaittu.

Viipuri oli punaisen Suomen tärkein huoltokeskus. Silti vuoden 1918 tapahtumista Viipurissa on kirjoitettu kovin vähän. Tampereesta sitäkin enemmän. Keskisarja huomauttaa kirjassa, ettei Tampereella ei olisi ammuttu kovinkaan monta laukausta ilman asekuljetuksia, jotka tulivat Pietarista päärataa pitkin Viipurin kautta. Viipuri oli sodan tärkein paikkakunta.

Kirjasta löytyy paljon uutta tietoa jo kohtuullisesti aiheesta tietävälle. Yleensä sotaan johtaneiden tapahtumien katsotaan alkaneen Pohjanmaalta 28. tammikuuta, mutta Keskisarjan mukaan ne alkoivat Pietisen huonekalutehtaalta jo muutamia päiviä aiemmin, 21. tammikuuta 1918. Rakennuksen yläkerrassa sijaitsi valkoisten tukikohta, jota punaiset piirittivät. Alkoi tulitaistelu, joka vaati kuolonuhreja. Pohjanmaalle Viipurin kahakkauutiset kantautuivat voimakkaasti väritettyinä, ja antoi vauhtia liikekannallepanolle.

Teoksessa käydään läpi keskisarjamaiseen tyyliin yksittäisten henkilöiden vaiheita. Mukana on niin punaisten kuin valkoisten, rivimiehistön ja päälliköiden sekä puolueettomien siviilien kohtaloita. Keskisarja on käyttänyt aineistona paljon muistelmia ja päiväkirjoja, jotka valottavat hienolla tavalla aikalaisten ajatusmaailmaa.

Huumoriakaan ei unohdeta, vaan väliin mahtuu aina hauskoja yksityiskohtia. Mieleeni jäi esimerkiksi tapaus, kun punaiset kävivät takavarikoimassa kirjoituskoneita viipurilaisilta virkamiehiltä. Muuan neuvokas virkamies hoksasi sanoa, ettei heillä ollut suomenkielisiä kirjoituskoneita, ainoastaan ruotsinkielisiä. Niinpä punaiset palasivat matkaltaan tyhjin käsin.

Yleensä todetaan, että sotaan ajauduttiin. Itse en ole koskaan ihmetellyt tapahtumien etenemisestä tuohon pisteeseen. Mitään perusteita ei minulla tälle ajatukselle ole koskaan ollut, ainoastaan tunne. Ensimmäisen kerran saan vahvistusta tälle tunteelle tästä kirjasta. Keskisarja on sitä mieltä, että sotaa nimenomaan haluttiin. Monilla oli tuolloin sodasta varsin ihannoiva käsitys. Olihan edellisestä sodasta, johon suomalainen mies oli osallistunut, kulunut varsin pitkä aika. Punakaarti tarjosi työttömille nuorille miehille tekemistä ja paikan jossa olla. Lisäksi sieltä sai ruokaa, juomaa ja seuraa. Venäjältä paenneet upseerit tarvitsivat tilaisuuden todistaa pystyvyytensä ja osoittaa sotasankaruutta. Samaa tarvitsivat myös jääkärit. Sota tilattiin ja se saatiin.

Keskisarja tuo karmein esimerkein esiin sen, kuinka sota myös päättyi Viipurissa. Tappion ollessa väistämätön, vahvasti humaltuneet punaiset ampuivat vankilassa kolmekymmentä valkoista vankia. Seuraavana päivänä voittoisat valkoiset ampuivat kaksisataa ”ryssää” ja seuraavina päivinä vielä satoja lisää.

Kaikenkaikkiaan tämä on riemastuttava lukukokemus. Paljon uutta tietoa, dekkarimaista juonen kuljettelua ja ripaus huumoria. Huomion arvoista on myös se, että Keskisarja käyttää sodasta ainastaan nimeä sota. Pitäisiköhän meidän kaikkien?