Hulttio - Teemu Keskisarja
- Heli Mäki
- 24.4.2020
- 1 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 31.1.2022

Tämä täytyi lukea heti Lindqvistin Mannerheim kirjan jälkeen.
Gustaf Mannerheimin nuoruus on elämäkerroissa jäänyt vähemmälle käsittelylle. Minullakin on ollut mielikuva melko kurittomasta pojasta, josta myöhemmin kasvoi ehkäpä tärkein suomalainen. Mitä kaikkea siiten tapahtuikaan nuorelle Gustafille? Oli aivan mhtavaa, että juuri Teemu Keskisarja tarttui tähän epäkohtaan.
Mannerheimin perhe menetti omaisuutensa. Isä karkasi rakastajatteren kanssa ja äiti kuoli sydänsuruun. Lapset joutuivat muuttamaan kuka minnekin. Gustav joutui elämään sukulaisten rahoituksen turvin. Nykymaailmassa Mannerheim olisi Keskisarjan mukaan saattanut olla joko lastensuojelun tai psykiatrisen laitoksen asiakas. Se hätkähdytti.
Nuori Gustaf ei tahtonut löytää millään paikaansa. hän onnistui hankkiutumaan usein vaikeuksiin. Siinä suhteessa hän oli hyvin samanlainen kuin nuoret ovat kautta aikojen olleet. Hän sai potkut kahdesta koulusta. Toisaalta hän oli hyvin hurmaava, jonka seurassa olisi varmasti viihtynyt. Myös välit sisaruksiin säilyivät hyvinä, samoin kuin isoäitiin.
Vaikka Mannerheim on Suomen historian suurin sotilas. Hän joutui menemään kadettikouluun Haminaan vastentahtoisesti. Se oli ainoa opinahjoja, joissa ei peritty lukukausimaksuja. Hän joutui kokemaan paljon simputusta ja syylistyi myös siihen itse.
Gustaf ehti olla usean vuoden Haminassa, kunnes hänet erotettiin. homoepäilyn vuoksi. Tämä tarina olikin sitten se mielenkiintoisin osa tätä kirjaa. Keskisarja kertaa tarinan kaikki vaiheet ja käy läpi mahdolliset lähteet, joiden varassa tapahtumia voidaan hahmottaa. Syy erottamiseen saatiin siitä, että Mannerheimin tiedettiin yöpyneen ryyppyreissun jälkeen henkilön luona, jolla oli kyseenalainen maine Haminassa. Keskisarjan mukaan Mannerheim oli todennäköisesti syytön tai sitten syyntakeeton. Hän vain sattui sammumaan väärässä seurassa.
Lähdettyään kadettikoulusta ja Haminasta, hän eikä ikinä palannut takaisin. Hän ei myöskään ikinä ollut missään tekemisissä kurssikaveriensa kanssa.
Ehdottomasti suositeltava kirja, jossa Keskisarjamaisia oivalluksia ja paljon sellaista asiaa, jota ei ennestään tiennyt.